VipMoney – 30 – 240 euron pienlaina
VipMoney on pikalainapalvelu, joka mainostaa antavansa lainaa pikaiseen rahan tarpeeseen. Palvelusta sinun on mahdollista saada pienlainaa, joko 30, 120 tai 240 euron verran. Lainaa voi anoa joko soittamalla, tekstiviestillä tai nettihakemuksella.
Takaisinmaksuaikaa lainoille saa 30 päivää, paitsi 30 euron lainaan, jonka maksuaika on 15 päivää. VipMoney.fi palvelun aukioloajat ovat maanantaista lauantaihin klo. 8.00-22.00. Sunnuntaisin palvelu on auki klo. 12.00-21.00. Mikäli lähetät lainahakemuksesi palveluun aukioloajan ulkopuolella, hakemus käsitellään seuraavana päivänä palvelun auettua. Aukioloaikojen ulkopuolella lähetetyt hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. VipMoney tarkastaa hakijoiden luottotiedot ennen lainan hyväksymistä tai hylkäämistä. Lainaa ei voi saada, mikäli asiakkaalla on merkintä luottotiedoissa.
Kuten jo aiemmin mainittiin, lainaa voi saada 30, 120 tai 240 euroa. Lainasumman ollessa 30 euroa, siihen tulee 5 euron kustannukset ja näin ollen takaisinmaksettavaa tulee yhteensä 35 euroa. 120 euron lainassa kustannukset ovat 30 euroa ja takaisinmaksettava summa siis yhteensä 150 euroa. Jos haet 240 euron lainaa, siihen lisätään 60 euron kustannukset, joten maksat takaisin yhteensä 300 euroa. Todellinen vuosikorko lainoille on 342,69 %. Asiakkaalla on mahdollisuus tilata uusi laina VipMoney.fi:ltä, aina kun hän on maksanut aiemman lainan takaisin. Lainan myöntäjä on Ferratum Finland Oy.
Kun olet hakemassa pikalainaa VipMoney:ltä, käytössäsi on joko tekstiviestihakemus , internethakemus tai voit hakea lainaa soittamalla palveluun. Ensimmäistä kertaa lainahakemusta tehdessäsi, sinun täytyy luoda VipMoney.fi:n verkkosivustolla henkilökohtainen PIN-koodi. PIN-koodia varten sinun täytyy tunnistautua palveluun verkkopankkitunnuksillasi. Palvelussa on mahdollisuus tunnistautua Sampopankin, Aktian, Osuuspankin ja Nordean tunnuksilla. Kun olet hankkinut PIN-koodin, lainanhaku käy jatkossa nopeammin. Tunnusluku kannattaa säilyttää niin, etteivät ulkopuoliset pääse siihen käsiksi. Tarkemmat ohjeet eri mm. hakemuksien tekoon, löytyvät osoitteesta VipMoney.fi. On hyvä huomioida, että tekstiviestihakemuksessa kustannuksia tulee 3.80 euroa lähetetyistä tekstiviesteistä. Tekstiviestien hinta peritään normaalisti asiakkaan matkapuhelinlaskussa. Pikalainaa ei ole mahdollista hakea salaisesta matkapuhelinnumerosta.
Laina-aika alkaa siitä päivästä kun lainatut varat siirtyvät hakijan tilille. Lasku pienlainasta lähetetään asiakkaan kotiosoitteeseen tilauksen jälkeisenä päivänä, se on perillä n. 6 arkipäivän kuluessa. Mikäli lainaa ei makseta ajoissa, siitä peritään viivästyskorkoa. Hoitamatta jääneestä lainasta tulee merkintä asiakkaan luottotietoihin. Tarkemmat tiedot viivästyskorosta löytyvät sivulta VipMoney.fi.
Mikäli sinulla on vaikeuksia maksaa laskuasi eräpäivään mennessä, voit hakea VipMoneylta siirtoa laskusi eräpäivään. 35 euron laskuun saa lisää maksuaikaa 15 päivää, toki tuolloin joudut maksamaan 5 euroa siirtokuluja. 150 euron laskuun saa 30 päivää lisää maksuaikaa, kuluja siirrosta tulee 20 euroa ja 300 euron laskuun saa 40 euron siirtokuluilla myös 30 päivää lisää maksuaikaa. Maksuaikaa haetaan VipMoney.fi:n internetsivuilta löytyvillä ohjeilla.