Vippihelp – pienlainoja 50 – 500 € luotettavasti
Vippihelp.fi on maanantaista sunnuntaihin klo. 8-22 auki oleva pikavippipalvelu. Vippihelp:istä on mahdollisuus saada lainaa 50 eurosta aina 500 euroon saakka. Maksuaikaa lainalle saa lainan suuruudesta riippuen 14-30 vuorokautta.
Uutena asiakkaana Vippihelp.fi:stä lainaa hakevan tulee luoda itselleen palvelun sivuston kautta ensin oma henkilökohtainen PIN-koodi. Ennen PIN-koodin laatimista tulee hakijan tutustua palveluntarjoajan sopimusehtoihin. PIN-koodin saamista varten asiakkaan on tunnistauduttava palveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan. Palvelun internetsivuilla on ohjeet PIN-koodin laadintaan ja ensilainan hakemiseen. Kun lainan tarvitsija on saanut myönteisen lainapäätöksen yritykseltä, hänen tulee vahvistaa päätös lähettämällä lainan vahvistava tekstiviesti numeroon 16350 viimeistään kymmenen tunnin kuluessa lainapäätöksen saamisesta.
Mikäli lainanhakija on hakenut ja saanut aikaisemmin lainaa Vippihelp:istä ja hänellä näin ollen on jo olemassa oleva PIN-koodi palveluun, lainan hakeminen käy jo helpommin. Aikaisemmin lainaa Vippihelp:istä hakenutta ja lainaa saanutta henkilöä kutsutaan palvelun kanta-asiakkaaksi. Tällöin lainaa varten lähetetään ainoastaan yksinkertaisesti tekstiviesti numeroon 16350, katso tarlemmat ohjeet yrityksen kotisivuilta. Myös tässä tapauksessa myönteinen lainapäätös on vahvistettava lähettämällä vahvistusviesti numeroon 16350 kymmenen tunnin kuluessa päätöksestä. Tekstiviestien hinta on 2.00/3.00 euroa / lähetetty viesti ja maksu peritään luotonhakijan matkapuhelinlaskussa.
Lainanhakijan tulee huomioida, että on vastuussa antamista tiedoistaan ja niiden oikeellisuudesta. Mikäli lainanantaja joutuu käyttämään aikaa virheellisten tietojen selvittämiseen, siitä peritään lainanhakijalta 50 euroa / tunti. Vippihelpillä on oikeus myöntää tai hylätä lainahakemus harkintansa mukaan. Palvelu ei ole velvollinen ilmoittamaan tai kommentoimaan asiakkaalle lainahakemuksen hylkäämisen syytä.
Kaikki voivat hakea lainaa Vippihelp.fi:stä. Uudet asiakkaat voivat lainata ensimmäisellä kerralla ainoastaan 50 euron verran, vanhat asiakkaat aina 500 euroon saakka. 50-200 euron lainoissa maksuaikaa on 14 vuorokautta, kun taas 300-500 euron lainoissa maksuaikaa on 30 vuorokautta. Esim. 50 euron pikalainan lopullinen hinta takaisin maksettaessa on 69 euroa, jolloin lainan todellinen vuosikorko on 1188,86 %. 200 euron lainassa takaisin maksettavaa tulee 245 euroa ja näin ollen tämän lainan todellinen vuosikorko on 636,14 %. Isoimmassa, 500 euron lainassa todellinen vuosikorko on pienempi, 313,14% ja lainan kustannukseksi tulee 625 euroa.
Palvelu lähettää asiakkaan kotiosoitteeseen laskun joka sisältää lainan ja siihen lisätyt korko / käsittely- ja toimituskulut. Maksu tulee suorittaa käsittelykuluineen viimeistään eräpäivään mennessä. Mikäli asiakas ei toimi näin, laskuun lisätään korkolain mukainen viivästyskorko. Lisäksi jokaiseen maksumuistutukseen lisätään 5 euron maksu. Asiakkaalle tulee maksuhäiriömerkintä, mikäli lainan takaisin maksaminen viivästyy yli 60 päivää.
Vippihelp-palvelu on kustannuksiltaan pikalainamarkkinoiden keskitasoa. Palvelu on avoinna joka päivä kello 8-22. Myös muina aikoina lainan hakeminen onnistuu ja lähetetyt lainahakemukset käsitellään seuraavana aamuna niiden saapumisjärjestyksessä.